Kolmas makkabilaiskirja 5 - Bible 1992（FB92）

Norsujoukkojen komentaja saa ohjeet

1Ptolemaios oli vihan ja raivon vallassa eikä pyörtänyt päätöstään. Hän kutsui luokseen Hermonin, joka vastasi sotanorsuista,

2 pitojen valvoja näki vieraiden olevan jo koolla ja meni nykimään nukkuvaa kuningasta hereille.

15Aikansa yritettyään hän sai kuninkaan havahtumaan, ilmoitti, että pitojen aika oli kohta menossa ohi, ja teki selkoa tilanteesta.

16Kuningas pohti hetken asiaa, kääntyi sitten juomiensa puoleen ja käski pitoihin tulleiden ottaa paikkansa häntä vastapäätä.

17Niin tehtiin, ja hän toivotti vieraansa sydämellisesti tervetulleiksi ja kehotti heitä juhlimaan iloisesti loppuillan.

18Kun yleistä seurustelua oli kestänyt jonkin aikaa, kuningas lähetti hakemaan Hermonin ja tiukkasi uhkaavaan sävyyn, miksi juutalaisten oli annettu elää koko päivän.

19Hermon sanoi toimineensa yöllä täysin käskyn mukaisesti, ja kuninkaan ystävät todistivat hänen puolestaan.

20Silloin Ptolemaios, josta oli tullut jo Falaristakin raaempi, sanoi, että hänen nukkumisensa vuoksi juutalaiset olivat saaneet yhden armopäivän. Hän lisäsi: »Pane joutuin norsut huomiseksi samaan kuntoon. Ne kirotut juutalaiset on tuhottava.»

21Kuninkaan sanottua tämän läsnäolijat kiittelivät häntä hyvillä mielin yhteen ääneen ja lähtivät kukin kotiinsa.

22Yön aikana he eivät juuri ehtineet nukkua, koska suunnittelivat, millä eri tavoin voisivat kiduttaa juutalaisia, joiden he uskoivat olevan tuhon omat.

Ptolemaios menettää muistinsa

23Aamulla Hermon oli jo kukonlaulun aikaan suuressa pylväskäytävässä ja järjesti sotavarusteisia eläimiä lähtökuntoon.

24Kaupungin asukkaat kokoontuivat suurin joukoin seuraamaan kauheaa esitystä ja odottivat malttamattomina päivän valkenemista.

25Juutalaisten loppu oli lähellä, mutta viimeiseen hengenvetoon he valittivat suureen ääneen ja anoivat kyynelehtien pelastusta; he kohottivat kätensä taivasta kohden ja pyysivät, että Korkein Jumala nytkin rientäisi heidän avukseen.

26Aamuauringon säteet tuskin vielä erottuivat taivaalla, kun Hermon jo saapui palatsiin ilmoittaakseen, että kuningas voisi nyt lähteä ulos: kaikki oli valmiina hänen tahtonsa toteuttamiseksi. Kuningas, joka aamuvastaanotollaan seurusteli ystäviensä kanssa,

27kutsui Hermonin luokseen ja ihmetteli, miksi hänen tavoistaan poiketen pitäisi nyt lähteä jonnekin. Hän oli täysin menettänyt muistinsa ja kysyi, mikä ihmeen asia tällaisella kiireellä pitäisi hoitaa.

28Tämän oli saanut aikaan kaikkivaltias Jumala: hän pani kuninkaan unohtamaan aiemmat päätöksensä.

29Hermon ja kuninkaan ystävät kertoivat, että eläimet ja sotilaat olivat valmiina, ja sanoivat: »Sinähän halusit, että toimittaisiin ripeästi, kuningas.»

30Tämän kuultuaan Ptolemaios suuttui sydänjuuriaan myöten, sillä Jumalan kaitselmus oli pyyhkinyt pois kaiken sen, mitä hän vielä äsken oli ajatellut. Hän tuijotti uhkaavasti Hermonia ja sanoi:

31»Olisivatpa tässä vanhempasi, olisivatpa lastesi lapset, niin päästäisin nuo villit eläimet herkuttelemaan heillä eikä noilla viattomilla juutalaisilla. Juutalaisethan ovat olleet esimerkillisiä alamaisia ja pysyneet horjumattoman uskollisina sekä minulle että edeltäjilleni.

32Ellen yhteisen nuoruutemme ja läheisen asemasi tähden olisi kiintynyt sinuun, nyt pitäisi ottaa hengiltä sinut, ei heitä.»

33Kun Hermon kuuli kuninkaan yllättävän ja pahaenteisen uhkauksen, hän vavahti ja hänen kasvonsa kalpenivat.

34Kuninkaan ystävät harmistuivat ja alkoivat yksi toisensa jälkeen vähin äänin lähteä, ja kaupunkilaisten, joita oli kokoontunut sankoin joukoin, käskettiin palata töihinsä.

35Mutta kun juutalaiset kuulivat, mitä kuninkaalle oli tapahtunut, he ylistivät Jumalaa, joka oli osoittanut voimansa. Jälleen he olivat saaneet avukseen Herran, kuninkaiden kuninkaan!

Ptolemaios päättää taas tuhota juutalaiset

36Kuningas järjesti sitten samanlaiset pidot kuin edellisellä kerralla ja kehotti vieraitaan hilpeään juhlintaan.

37Kesken pitojen hän kutsui Hermonin eteensä ja sanoi uhkaavasti: »Kuinka monta kertaa sinulle täytyy antaa samasta asiasta määräykset, tolvana?

38Pane norsut vielä kerran valmiiksi. Huomenna tuhoan juutalaiset.»

39Kuninkaan lähimmät miehet, jotka olivat paikalla, hämmästelivät hänen ailahtelevaa mieltään ja sanoivat:

40»Miten kauan, kuningas, koettelet meitä ja kohtelet kuin vähämielisiä? Jo kolmannen kerran määräät tuhoamaan heidät, ja kun hetki koittaa, tulet toisiin ajatuksiin ja kumoat oman määräyksesi.

41Kaupunki on odotuksen vallassa, joka puolella tungeksii väkijoukkoja, ja on jo pelättävissä, että täällä pääsee yleinen ryöstely valloilleen.»

42 3. Makk. 5:20 Niinpä kuningas, tuo täysi Falaris, vannoi mahtipontisen mutta toteuttamatta jäävän valan. Hän ei hulluudessaan pannut mitään painoa mielenmuutoksille, jotka olivat saaneet hänet säästämään juutalaiset, vaan antoi ensin määräyksen, että heidät oli heti tapettava päästämällä norsut jaloillaan ruhjomaan ja polkemaan heitä,

433. Makk. 1:11ja ilmoitti sitten lähtevänsä sotaretkelle Juudeaan. Hän lupasi hävittää sen tuota pikaa tulella ja keihäillä maan tasalle, polttaa siekailematta ja perusteellisesti heidän temppelinsä, johon häntä ei ollut päästetty sisään, ja pitää huolen siitä, että kukaan ei enää koskaan toimittaisi siellä uhreja.

44Tämän kuultuaan kuninkaan ystävät ja muut lähimmät miehet poistuivat iloissaan ja luottavaisina ja antoivat käskyn, että kaupungin tärkeisiin kohtiin tuli asettaa sotilasosastoja vartioon.

45Norsujoukkojen komentaja pani eläimille pelottavat varusteet ja saattoi ne suorastaan hulluiksi raivosta juottamalla niille viiniä, johon oli sekoitettu hyväntuoksuista suitsuketta.

46Aamun koittaessa, kun valtavat ihmisjoukot jo velloivat kaupungilla kohti kilpa-ajorataa, Hermon tuli palatsiin ja kehotti kuningasta lähtemään edessä olevaan näytäntöön.

47Ptolemaios, tuo jumalaton, jonka sydän oli katkeraa vihaa täynnä, ryntäsi raivoisan päättäväisesti ulos samaan aikaan eläinten kanssa; hän ei tuntenut sääliä vaan halusi omin silmin nähdä, kuinka nuo edellä kuvatut juutalaiset julmasti ja tuskallisesti tuhoutuisivat.

48Norsut tulivat ulos porttikäytävästä, ja niiden perään liittyivät aseistetut sotilasosastot ja eteenpäin tunkeva väkijoukko. Kun juutalaiset näkivät pölyn, joka tästä kaikesta nousi, ja kuulivat kauas kantautuvan pauhun,

49he ajattelivat, että epätoivoinen odotus olisi kohta päätöksessään ja heidän viimeinen hetkensä koittaisi. He puhkesivat itkuun ja valitukseen, suutelivat toisiaan ja lankesivat omaistensa kaulaan. Vanhemmat syleilivät lapsiaan, äidit tyttäriään, ja joidenkin naisten rinnoilla oli vastasyntynyt lapsi imemässä viimeistä maitotippaa.

50Mutta tässäkin tilanteessa he muistivat, kuinka olivat aiemmin saaneet taivaasta avun. Yksissä tuumin he ottivat lapset rinnoiltaan ja heittäytyivät kasvoilleen maahan,

51huusivat suureen ääneen avukseen kaikkien mahtien valtiasta ja pyysivät, että hän säälisi heitä ja osoittaisi taas voimansa. He olivat jo tuonelan porteilla.