Viisauden kirja Johdanto - Bible 1992（FB92）
JohdantoViisauden kirja, toiselta nimeltään Salomon viisaus, on toinen apokryfikirjojen viisauskirjoista. Sen tavoitteena on innostaa lukijaa tutkimaan viisautta ja soveltamaan sitä omaan elämäänsä. Kirjoittaja korostaa viisauden tärkeyttä, sen tutkimisen ja harjoittamisen mukanaan tuomia etuja.Oikeamielisyys nousee kirjan keskeiseksi teologiseksi teemaksi: viisaus on oikeamielisyyttä. Oikeamielinen luottaa Jumalaan ja noudattaa hänen tahtoaan. Miksi kuitenkin jumalaton näyttää menestyvän maailmassa samalla kun oikeamielinen viisas kärsii? Viisauden kirjan kirjoittajalle jumalattoman menestys on ainoastaan näennäistä ja oikeamielisen kärsimys väliaikaista; oikeamielinen saa palkkansa kuoleman jälkeen. Erityisesti toisen luvun kuvauksen vanhurskaan kärsimisestä on varhaisessa kirkossa ymmärretty viittaavan Kristukseen.Teos on ensimmäisiä Raamatun kirjoituksia, joissa esiintyy ajatus kaikkien kuolleiden ylösnousemuksesta. Ihmisen sielu on ollut olemassa jo ennen syntymää, ja se on kuolematon. Kuoleman jälkeinen elämä tarjotaan kuitenkin vain niille, jotka ovat eläneet viisauden mukaan.Kirjassa ei nimetä yhtään henkilöä eikä yhtään paikkaa Punaistamerta lukuun ottamatta, mutta Raamattunsa hyvin tunteva lukija tunnistaa monia henkilöitä ja tapahtumia. Nimien poisjättö on tarkoituksellista. Henkilöt ja tapahtumat ovat oikeastaan esimerkkejä. Kirjoittaja tahtoo lukijan suhteuttavan kirjan kuvaaman oikeamielisen ihmisen elämäntapaa omaansa.Viisauden kirja jakautuu selvästi kolmeen osaan. Ensimmäistä osaa (luvut 1–6) voidaan kutsua kehotukseksi viisauden harjoittamiseen. Siinä kirjoittaja luettelee viisauden harjoittamisen etuja ja jumalattoman elämän huonoja seurauksia. Toisessa osassa (luvut 7–10) »minä» ylistää viisautta kertoen, kuinka viisaus on tarjonnut hänelle avaimet maailman ja maailmankaikkeuden ymmärtämiseen. Kolmannessa osassa (luvut 11–19) kerrotaan viisauden vaikutuksesta Ensimmäisen ja Toisen Mooseksen kirjan tapahtumiin. Luvuissa 13–15 käsitellään poleemiseen sävyyn epäjumalien palvomista.Teos on laadittu ajanlaskun taitteen tienoilla (noin 30 eKr.–50 jKr.) Egyptin Aleksandriassa. Se on kirjoitettu kreikaksi hellenistisille juutalaisille. Kirjoittaja tuntee hyvin Vanhan testamentin sen kreikankielisessä Septuaginta-muodossa, erityisesti Mooseksen kirjat, Psalmit ja Jesajan kirjan. Hän tuntee myös hellenististä retoriikkaa, luonnontiedettä ja filosofiaa. Teos sisältääkin filosofista terminologiaa ja tuon ajan oppirakennelmia. Kirjoittaja esittää oman aikansa tieteen käsityksiä luonnosta ja maailmankaikkeudesta ja on filosofisessa ja teologisessa ajattelussaan lähellä Filon Aleksandrialaista, tuon ajan tunnettua juutalaista filosofia ja raamatunselittäjää. Erityisesti viisauden toiminta luomisessa ja luonnossa sekä oppi kuoleman jälkeisestä elämästä ovat yhteisiä piirteitä.Viisauden kirja valaisee kiinnostavalla tavalla sitä juutalaisuutta, jonka piirissä kristinusko syntyi. Sen vaikutusta eräisiin Paavalin kirjeisiin pidetään todennäköisenä, vaikka sitä lainataan ensimmäisen kerran vasta ensimmäisen vuosisadan lopulla Klemensin kirjeessä korinttilaisille.Katolisessa liturgiassa deuterokanoniset kirjat ovat tärkeässä asemassa, ja näistä kirjoista peräisin olevista lukukappaleista neljäsosa on juuri Viisauden kirjasta. Hetkipalvelusten deuterokanonisista teksteistä Viisauden kirjan osuus on yli kaksi kolmasosaa. Ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksessa Viisauden kirjaa käytetään profeettojen, kirkon suurten opettajien, pyhien, marttyyrien ja Jumalansynnyttäjän muistojuhlina ehtoopalveluksessa luettavina ns. parimiateksteinä, jotka sisältävät juhlan aiheeseen liittyviä ennustuksia ja opetusta.
