Ensimmäinen makkabilaiskirja Johdanto - Bible 1992（FB92）
JohdantoEnsimmäinen makkabilaiskirja kuvaa hellenisoituvan Juudean kriittisiä vaiheita vuosina 175-135 eKr., seleukidihallitsija Antiokhos IV Epifaneen valtaannoususta ylipappi Johannes Hyrkanoksen ajan alkuun. Kirja kertoo hurskaan juutalaisen Mattatian poikien Juudaksen, Jonatanin ja Simonin sotilaallisista ja poliittisista ponnisteluista oman riippumattoman valtion luomiseksi.Teos on historiankirjoitusta: se pyrkii esittämään tapahtumat aikajärjestyksessä, usein ajoituksineen. Se käyttää monia eri lähteitä ja kertoo voittojen lisäksi myös juutalaisten takaiskuista. Antiikin historiankirjoituksen yleiseen tapaan asiat kuitenkin esitetään valikoivasti – tavoitteena on yhtenäinen kokonaisuus, ei välttämättä sen kertominen, miten kaikki oikeastaan tapahtui. Rajoituksistaan huolimatta Ensimmäinen makkabilaiskirja on yksi tärkeimmistä hellenistisen ajan juutalaisuuden historian lähteistä.Historiateoksen laatija on hallinnut kerronnan ja draaman keinot. Kirjan jaotus on pääosiltaan yksinkertainen (luvut 1-2 Miten kaikki alkoi, jakso 3:1-9:22 Juudas, sotasankari, jakso 9:23-12:53 Jonatan, nerokas neuvottelija, jakso 13-16 Simon, vakiinnuttaja), mutta kerronnassa on koko ajan jännitystä ja vastakohtia korostava rytmi. Hyvä esimerkki on kirjan alku: Antiokian vallanpitäjien ja heidän juutalaisten myötäilijöidensä toimet kovenevat vähitellen, kunnes pahan voimat saavat vastaansa lain puolesta kiivailevat makkabilaiset. Kerrontaa värittävät vielä kreikkalaiselle historiankirjoitukselle epätyypilliset mutta Vanhan testamentin historiateoksista tutut laulu- ja runojaksot.Kirja on todennäköisesti syntynyt makkabilaissotia seuranneella hasmonien valtakaudella, ilmeisesti Johannes Hyrkanoksen kuoleman (104 eKr.) jälkeen ja varmasti ennen kuin Pompeius valtasi Palestiinan (63 eKr.). Sitä on luonnehdittu Hyrkanoksen suvun hovihistoriaksi. Kirjoittajalla on nähtävästi ollut käytössään sekä temppelin arkiston että seleukidihallinnon asiakirjoja. Lisäksi teoksen loppupuolella lainataan ulkomaisia diplomaattisia asiakirjoja. Lähteitä on voitu erotella niiden erilaisen päiväyskäytännön mukaan: seleukidien ajanlaskun makedonialainen versio alkaa syksystä 312 ja juutalaisten käyttämä babylonialainen ajanlasku keväästä 311. Kirjoittajan maantieteellinen tuntemus ja paikallistietämys osoittavat, että teos on laadittu Juudeassa, todennäköisesti Jerusalemissa.Kirjan teksti on säilynyt meille vain kreikankielisenä, mutta sen alkukieli on ollut heprea tai aramea. Kirkkoisä Hieronymuksella, joka 300- ja 400-luvun vaihteessa käänsi Raamatun latinaksi, oli vielä käytössään hepreankielinen teksti. Kirjan kreikka ilmentää heprealaisen lähdetekstin luonnetta ja aikansa käännöstapaa: ilmaukset ovat usein monitulkintaisia, eivätkä virkerakenteet aina ole kreikan kirjakielen mukaisia.Ensimmäinen makkabilaiskirja antaa seleukidihallinnon ajasta puolueellisen mutta suhteellisen luotettavan kuvan. Jerusalemin juutalainen ylimystö oli noina vuosina tiiviisti yhteydessä Antiokian hoviin: Onias, Jason ja Menelaos ovat kukin vuorollaan hankkimassa itselleen ylipapin virkaa kuninkaalta. Antiokhos IV Epifanes kuvataan kirjassa raakalaiseksi, mikä ei täysin vastanne todellisuutta. Näyttää nimittäin siltä, että Mooseksen laista tiukasti kiinni pitäneet juutalaiset kärsivät myös omien maanmiestensä kreikkalaisvaikutteisista uskonnollisista uudistushankkeista, joille haettiin tuki hallitsijalta.Kirjan keskeiset käsitteet ja opetukset kytkeytyvät tiiviisti ajan radikaalien hellenisointipyrkimysten vastustukseen. Sinänsä melko löyhästi toisiinsa liittyvät taistelujaksot ja muut sotakuvaukset jäsentyvät kokonaisuudeksi yhden perusajatuksen ympärille: pakanakansat ovat käyneet sotaan Israelia vastaan. Samaan pakanoiden joukkoon lasketaan myös luopiojuutalaiset; rajalinja määrittyy Mooseksen lain noudattamisen mukaan. Kun uskonnollista uudistuspolitiikkaa kannattavat juutalaiset pyrkivät väljempiin näkemyksiin, Mattatia ja hänen poikansa »kiivailevat lain puolesta» ja tahtovat säilyttää kaikki luovuttamattomat juutalaisen uskon tunnusmerkit, kuten temppelikultin, ympärileikkauksen ja ruokasäännökset. Kiivailulle otetaan esikuvaksi pappi Pinehasin tinkimätön asenne (4. Moos. 25:6-13). Kirjoittaja on ilmeisesti muistakin syistä tahtonut liittää Mattatian poikien suvun »ikuisen pappeuden» lupauksen piiriin. Suvussa Johanneksesta alkaen kulkenut ylipappeus saa näin oikeutuksensa.Huomiota herättäviä erityispiirteitä kirjassa ovat muun muassa Jumalan nimen kiertäminen (usein sanalla »taivas»), Vanhan testamentin historiankirjoituksen jäljittely ja makkabilaiskapinan vertaaminen Joosuan ja Daavidin sotiin. Toisin kuin Danielin kirja, Viisauden kirja ja Toinen makkabilaiskirja tämä kirja ei puhu mitään kuolemanjälkeisestä elämästä. Profetia on kirjoittajan mukaan lakannut. Kantavana ajatuksena kuitenkin on, että Jumala taistelee lakia noudattavan kansansa puolesta.Myöhempinä aikoina teoksen sanoma on kiteytetty Jumalan kansan kestävyydeksi jumalattoman kuninkaan toimeenpanemissa vainoissa. Vanhan kirkon aikana esimerkiksi Cyprianus ja Augustinus korostivat juuri vainottujen kestävyyttä. Myöhemmin erityisesti Lutherin opetuksessa kiinnitetään huomiota myös siihen, miten teos opettaa tottelemaan ihmisten sijasta Jumalaa. Kirjan myöhemmistä vaiheista mainittakoon vielä, että Georg Friedrich Händel sävelsi vuonna 1747 oratorion »Juudas Makkabealainen».
