Toinen makkabilaiskirja 7 - Bible 1992（FB92）

Seitsemän veljeksen marttyyrikuolema

1Tuohon aikaan otettiin kiinni myös seitsemän veljestä ja heidän äitinsä, ja kuningas käski piestä heitä raipoilla ja nahkaruoskilla, jotta heidät saataisiin syömään laissa kiellettyä sianlihaa.

2Yksi veljeksistä ryhtyi silloin puhumaan kaikkien puolesta ja sanoi: »Mitä sinä meitä kuulustelet? Me olemme valmiit kuolemaan. Mieluummin me kuolemme kuin rikomme isiemme lakeja.»

3Kuningas raivostui ja käski panna padat ja pannut tulelle.

4Kohta ne jo hehkuivat kuumuutta. Kuningas käski leikata toisten puolesta puhuneelta kielen, repiä irti hänen päänahkansa ja silpoa hänen jäsenensä veljien ja äidin nähden.

5Kun hän oli joka puolelta silvottu mutta vielä eli, kuningas käski panna hänet tulella olevaan pannuun. Katkun levitessä pannulta veljet ja heidän äitinsä rohkaisivat toisiaan kuolemaan urheasti. He sanoivat:

6

19Älä luule, että selviät ilman rangaistusta – sinähän yrität taistella Jumalaa vastaan.»

20Erityisen ihailtava ja muistamisen arvoinen on äiti, joka yhtenä ja samana päivänä näki seitsemän poikansa kuolevan ja kesti sen urheasti, koska hän pani toivonsa Herraan.

21Vakain mielin hän isiensä kielellä rohkaisi jokaista heistä, ja naisen ajattelutapaan yhtyi hänessä miehen pelottomuus, kun hän sanoi heille:

22Job 10:8–12; Ps. 139:13–16; Saarn. 11:5»En tiedä, kuinka te ilmestyitte kohtuuni, enkä minä antanut teille henkeä ja elämää enkä koonnut niitä aineksia, joista kukin teistä on muodostunut.

23Ihmisen muovaa maailman luoja, hän, joka suunnittelee ja muovaa kaiken muunkin. Armossaan hän myös antaa teille takaisin hengen ja elämän, koska te nyt luovutte niistä hänen lakinsa tähden.»

24 1. Makk. 2:18 Antiokhos ymmärsi naisen äänensävystä, että tämä ei kunnioittanut häntä vaan puhui loukkaavasti. Hän alkoi nyt suostutella veljeksistä nuorinta, joka vielä oli jäljellä, ja jopa vannoi ja vakuutti, että tekisi pojasta rikkaan ja onnellisen, ottaisi hänet ystäviensä joukkoon ja uskoisi hänelle korkeita virkoja, jos hän luopuisi isiensä uskosta.

25Kun nuorukainen ei ottanut tätä kuuleviin korviinsa, kuningas kutsui äidin luokseen ja kehotti häntä neuvomaan poikaansa ja pelastamaan hänet.

26Kuningas sai pitkään puhua naiselle, ennen kuin tämä suostui taivuttelemaan poikaansa.

27Äiti kumartui pojan puoleen ja puhui hänelle isiensä kielellä. Julmaa tyrannia uhmaten hän sanoi: »Poikani, sääli minua! Minä kannoin sinua kohdussani yhdeksän kuukautta ja imetin kolme vuotta, minä ruokin ja kasvatin sinua ja autoin sinua eteenpäin tähän ikääsi saakka.

28Ps. 146:6Minä pyydän, lapseni: katso taivasta ja maata ja kaikkea, mitä niissä on, ja muista, että Jumala on luonut kaiken sen tyhjästä ja että ihmissuku on syntynyt samalla tavoin.

29Älä pelkää tuota pyöveliä, vaan ole veljiesi vertainen ja käy rohkeasti kuolemaan, jotta Jumalan armosta vielä saisin sinut veljiesi kanssa takaisin.»

30Äiti sai tuskin sanotuksi tämän, kun poika jo sanoi:

»Mitä te odotatte? En minä tottele kuninkaan käskyä – minä tottelen sen lain käskyä, jonka Mooses esi-isillemme välitti.

31Sinä, joka olet keksinyt kaikki mahdolliset tavat piinata heprealaisia, et vältä Jumalan kättä!

32Me kärsimme omien syntiemme vuoksi,

33ja jos meidän Jumalamme, elävä Herra, vihastuukin meihin ja jonkin aikaa kurittaa ja kasvattaa meitä, hän kyllä tekee taas sovinnon palvelijoidensa kanssa.

34»Mutta sinä, jumalaton ja ihmisistä saastaisin, älä pöyhkeile tyhjällä, älä mahtaile turhilla toiveilla! Sinä olet kohottanut kätesi taivaan lapsia vastaan

35etkä siis voi paeta kaikkivaltiaan ja kaiken näkevän Jumalan tuomiota.

36Minun veljeni joutuivat kärsimään vain lyhyen aikaa ja saavat nyt nauttia ikuisesta elämästä, jonka Jumalan liitto heille takaa, mutta sinä saat Jumalan tuomion ja kärsit oikeudenmukaisen rangaistuksen korskeudestasi.

37Minä luovun kyllä veljieni tavoin ruumiistani ja hengestäni isiemme lakien tähden, mutta minä myös rukoilen, että Jumala pian armahtaisi kansaamme. Minä pyydän häntä saattamaan sinut ahdinkoon ja koettelemuksiin, jotta tunnustaisit, että hän yksin on Jumala.

38Minä rukoilen, että Jumalan viha, joka oikeudenmukaisesti on kohdannut koko meidän kansaamme, pysähtyisi minuun ja veljiini.»

39Kuningas meni raivosta suunniltaan, kun näki, että nuorukainen vähät välitti hänestä, ja vimmoissaan hän kidutti tätä vielä raaemmin kuin toisia.

40Niin tämäkin poika erkani elämästä itseään tahraamatta ja luottaen vakaasti Herraan.

41Viimeisenä kuoli poikien äiti.

42Nyt lienen jo kertonut riittämiin saastaisen uhrilihan syönnistä ja hirveistä kidutuksista.